Case: Pressi – kaikki palat kohdallaan

Pressi on SRV:n rakennushanke, jossa yhdistyvät uudella tavalla toimisto-, tuotanto- ja varastotilat saman katon alla. Pressin arvioitu valmistuminen on vuonna 2015. Pressi sijaitsee Vantaankoskella erinomaisten yhteyksien äärellä.

Markkinointivideo on järki-investointi – se helpottaa tilojen myyntiä

Tietoa on tuottanut Pressistä havainnekuvia ja animaation suunnittelun ja markkinoinnin apuvälineeksi. Yhteistyön kantava teema on ollut Pressin myynnin edistäminen. SRV:n tavoite on saada 50 % tiloista vuokrattua ennen rakentamisen aloittamista. Tämän tavoitteen saavuttamisessa laadukkaista havainnekuvista ja videosta on jo nyt saatu iso apu.

SRV:n markkinointipäällikkö Leena Manner kuvailee tarpeitaan seuraavasti: ”Me edellytämme kuvilta nimenomaan myyvyyttä, koska ne ovat meillä ennakkomarkkinoinnissa myynnin välineitä. Tärkeintä on realistisuus. Kuvien täytyy näyttää todellisilta, siellä täytyy olla oikeita ihmisiä.

Viimeisin lisäys markkinointimateriaaliin on animaation keinoin toteutettu tietoisku. Videon tekeminen hankkeeseen oli SRV:lle selviö. ”Video on oleellinen osa kampanjaamme. Kun lähdemme myyntikäynnille, meillä pitää olla havainnollinen materiaali kohteesta. Halusimme nykyaikaisen ja myynnillisen materiaalin, tästä syystä päädyimme videoon. Tiivis, noin 1 min kesto on optimaalinen – siinä on paljon asiaa, mutta sen jaksaa hyvin katsoa alusta loppuun”, Manner perustelee.

Video vakuuttaa heti

Videon käytettävyydestä ja vaikuttavuudesta Manner kertoo: ”Video laitettiin nettisivuille heti kampanjan alusta alkaen. Se toimii myös lisätietomateriaalina kaikille kiinnostuneille – videon lähettäminen ja jakaminen on helppoa. Huomioarvo kampanjalle on ollut suuri. Kun videon näkee, niin se vakuuttaa heti.

Nopeus ja laatu käsi kädessä

Havainnekuvia ja videoita toteutettaessa asiakkaalla on lähes poikkeuksetta tarve nopealle käynnistykselle ja toteutukselle. Korkea laatu ei Tietoassa tarkoita kuukausien läpivientiaikoja. ”Tietoa ymmärsi heti ”pala palalta” -ajatuksemme ja korkean tilan tarjoamat mahdollisuudet. Halusimme selkeän tarinan ja kohteen etusijalle. Emme tarvinneet videon käsikirjoituksen tekemiseen lainkaan mainostoimistoa. Tietoa laati alustavan ehdotuksen, myös tekstit, ja niitä sitten muokkasimme ja ideoimme vielä yhdessä”, Manner kuvaa.

Mannerin mukaan videon tuottamista leimasi tiukka aikataulu: ”Päätimme videon tekemisestä juuri ennen joulua ja Tietoa pääsi töihin loppiaisen jälkeen. Kampanja käynnistyi viikolla 5, joten video valmistui alle kuukaudessa.

×

Comments are closed.